Mä en tätä seuraavaa asiaa valoita vielä tämän enempää, mutta jos joku olisi joskus minulle sanonut että lapsien saaminen on vaikeaa, olisin varmasti nauranut paskaiset naurut. Raskaus joka on päättynyt suruun ja kyyneliin jättää ihmiseen sellaiset arvet että sen jälkeen kaikki pienetkin murheet saattavat sinut suistaa raiteilta.
Mutta katsellaan nyt hieman eteenpäin onneksi minulla on minun raskas mieheni rinnalla, muuten en jaksaisi.
Jos en tietäis että siellä oot, en jatkais en katsettani maasta sais.
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs oothan tässä vielä huomenna,
sä sanot loppuun lauseet jotka aloitan ja keräät talteen palaset kun hajoan,
niin oothan tässä vielä huomenna, sä oothan tässä vielä huomenna.
Voisin kuunella nauruasi soivaa kunnes sulaa ikijää tai yö on pysyvää
kun raakkuu varikset ja syvälle käy multa tiedän jossain onnistuin kun sinuun takerruin
mitä pidemmälle päivät käy mä toivon et ikuista tää onni on.
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs oothan tässä vielä huomenna,
sä sanot loppuun lauseet jotka aloitan ja keräät talteen palaset kun hajoan,
niin oothan tässä vielä huomenna, sä oothan tässä vielä huomenna.
Johanna Kurkela - oothan tässä vielä huomenna-
lauantai 29. syyskuuta 2012
tiistai 11. syyskuuta 2012
Oisko niin helppoo olla onnellinen..
Olen mietiskelijä, ehkä välillä hieman ärsyttävä sellainen, analysoin ja teen johtopäätöksiä, huomaan naamasta mitä ihminen ajattelee tai millä tuulella on. Miehestä tunnen sen ilman näkemättä ja joskus tulee sellaisia aistimuksia, ei niitä osaa selittää ne vaan kumpuaa jostain. Kun odotin Alpoa olin levollinen varmasti jossain tuolla takaraivossa tiesin mitä tulee tapahtumaan sekin on vaan sellainen juttu että sen vaan tietää, mä en nähnyt itseäni kotona enkä suostunut laittamaan mitään valmiiksi äitiyspakkauksen avasin kerran eikä minulla ollut mitään kassia tehtynä sängyn alle. Kun Alpo menehtyi tunsin jo pidemmän ajan että poika on samassa asennossa ja silloin aavistin jo väistämättömän. Mutta olin rauhallinen, paskamaista tämä on ollut ja tulee olemaan, tänään taas töissä oli pariskunta asiakkaana jolla suht samanikäinen poika kaukalossa kuin oma pikkumies olisi, kaukalossa jota en hankkinut mutta joka odottaa Alpon pikkusisarusta siskollani.... siskon perintökalleus =)
Olen nyt ajatellut asiaa että nyt en enää suostu olemaan katkera, surullinen vittumainen akka vaan olen "vanha oma ittein" mutta hieman uudella mausteella varustettuna. En mä tarkoita tällä sitä että pyyhin lapseni pois, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut kyllä mä Alposta kerron ihmisille ja jos joku kysyy on minulla poika, esikoiseni sitä ei mikään vie minulta. Ja salaa kuitenkin olen katkera ja vittumainen mutta en enää ulos päin.
Mutta..... totuus on seuraavanlainen... Olen onnellinen, rakastan tuota ukkoa älyttömästi se saa mun sydämen pakahtumaan ja kyyneleet silmiin se on vaan niin mahtava ja olen ollut onnellinen ennen kaikkea tätä, minulla on kaikki samat elementit joihin olen tyytynyt koko elämäni, kaipaan mutta se kaipaus ei tapa minua se ei tunnu enää musertavalta. Toki tulee päiviä jolloin olen rikki ja joina en jaksa edes hengittää mutta sitten tulee myös niitä päiviä jotka ovat täynnä rakkautta.
Maailma tulee satuttamaan minua vielä monta kertaa, minulla on monta ihmistä menetettävänä ja se kuuluu tähän elämään vaikkei Lapsen kuolema ole "normaalia", mutta se on osa elämää, se on minun elämää ja varmaan hieman sairaalla tavalla olen sen hyväksynyt, minä olen vahva, vahvempi kuin ennen se on vaikea asia selittää mutta tiedän että mikään ei tule olemaan näin vaikeaa.
No nyt olen päättänyt pitää oikean tauon tästä blogista, tässä elämässä joka ei pysähtynyt vaikkakin luulin, tapahtuu nyt sellaisella vauhdilla asioita ja väsymys valtaa näin syksyisin että kirjottelen jossain vaiheessa taas.
Voimia jokaisen pimeneviin iltoihin, ja jos joku minua kaipailee olen tuolla sähköpostin takana enkä kauaa poissa =)
Olen nyt ajatellut asiaa että nyt en enää suostu olemaan katkera, surullinen vittumainen akka vaan olen "vanha oma ittein" mutta hieman uudella mausteella varustettuna. En mä tarkoita tällä sitä että pyyhin lapseni pois, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut kyllä mä Alposta kerron ihmisille ja jos joku kysyy on minulla poika, esikoiseni sitä ei mikään vie minulta. Ja salaa kuitenkin olen katkera ja vittumainen mutta en enää ulos päin.
Mutta..... totuus on seuraavanlainen... Olen onnellinen, rakastan tuota ukkoa älyttömästi se saa mun sydämen pakahtumaan ja kyyneleet silmiin se on vaan niin mahtava ja olen ollut onnellinen ennen kaikkea tätä, minulla on kaikki samat elementit joihin olen tyytynyt koko elämäni, kaipaan mutta se kaipaus ei tapa minua se ei tunnu enää musertavalta. Toki tulee päiviä jolloin olen rikki ja joina en jaksa edes hengittää mutta sitten tulee myös niitä päiviä jotka ovat täynnä rakkautta.
Maailma tulee satuttamaan minua vielä monta kertaa, minulla on monta ihmistä menetettävänä ja se kuuluu tähän elämään vaikkei Lapsen kuolema ole "normaalia", mutta se on osa elämää, se on minun elämää ja varmaan hieman sairaalla tavalla olen sen hyväksynyt, minä olen vahva, vahvempi kuin ennen se on vaikea asia selittää mutta tiedän että mikään ei tule olemaan näin vaikeaa.
No nyt olen päättänyt pitää oikean tauon tästä blogista, tässä elämässä joka ei pysähtynyt vaikkakin luulin, tapahtuu nyt sellaisella vauhdilla asioita ja väsymys valtaa näin syksyisin että kirjottelen jossain vaiheessa taas.
Voimia jokaisen pimeneviin iltoihin, ja jos joku minua kaipailee olen tuolla sähköpostin takana enkä kauaa poissa =)
lauantai 1. syyskuuta 2012
Suru amputoi, se rampauttaa, se tekee meistä toisenlaisen.
Otsikko Hilkka Olkinuoran Surun Vuosi luennosta http://www.kantti.net/humanisminillat/hilkka-olkinuora-surun-vuosi
Olen ahdistunut, vertaistukipalstat on hyviä ja tarpeelisia siellä on he jotka edes himppusen tietävät siitä mitä käyt läpi mutta siellä on myös se kamala epätoivo ja epäreiluus. Ensin ihmiselle annetaan uutta toivoa tulevasta, pieni ihme, uusi elämä ja kun olet jo hieman uskaltanut relata niin matto vedetään jalkojen alta taas pois ja joudut aloittamaan surutyön uudestaan ja nyt yhden sijasta suret kahta elämää jotka menetit. En puhu itsestäni, ei minulle ole käynyt sellaista ainakaan vielä mutta jollekkin on ja se kipu ja pelko tuntuu tuolla sisuksissa.
Siksi minua ehkä tuo tieto ahdistaa, ehkä haluaisin säilyttää edes osan sitä tietämättömyyttä ja ajatella että kohtukuolema tulee kerran kohdalle ja siinä se. Tiedän ettei se mene niin ja tiedän että jos perheenlisäys joskus meille siunaantuu niin siinä on monta muuta asiaa jotka voi sattua sen jälkeen. Et sinä ole kuoleman kovalta kouralta koskaan turvassa.
Minua pelottaa tuleva, epävarmuus tulevasta se odotus ja päivien, viikkojen laskeminen. Pääsenkö sinne asti jonne Alpon kanssa pääsin, pääsenkö seuraavalla kerralla onnelliseen loppuun jossa kuulen lapseni itkun ja kyyneleet tulevat onnesta eikä suunnattomasta surusta haluaisin nähdä tulevaisuuteen ettei minun tarvitse pelätä. Yritän luottaa tulevaan, kaikki tulee olemaan vielä hyvin.
Olen ahdistunut, vertaistukipalstat on hyviä ja tarpeelisia siellä on he jotka edes himppusen tietävät siitä mitä käyt läpi mutta siellä on myös se kamala epätoivo ja epäreiluus. Ensin ihmiselle annetaan uutta toivoa tulevasta, pieni ihme, uusi elämä ja kun olet jo hieman uskaltanut relata niin matto vedetään jalkojen alta taas pois ja joudut aloittamaan surutyön uudestaan ja nyt yhden sijasta suret kahta elämää jotka menetit. En puhu itsestäni, ei minulle ole käynyt sellaista ainakaan vielä mutta jollekkin on ja se kipu ja pelko tuntuu tuolla sisuksissa.
Siksi minua ehkä tuo tieto ahdistaa, ehkä haluaisin säilyttää edes osan sitä tietämättömyyttä ja ajatella että kohtukuolema tulee kerran kohdalle ja siinä se. Tiedän ettei se mene niin ja tiedän että jos perheenlisäys joskus meille siunaantuu niin siinä on monta muuta asiaa jotka voi sattua sen jälkeen. Et sinä ole kuoleman kovalta kouralta koskaan turvassa.
Minua pelottaa tuleva, epävarmuus tulevasta se odotus ja päivien, viikkojen laskeminen. Pääsenkö sinne asti jonne Alpon kanssa pääsin, pääsenkö seuraavalla kerralla onnelliseen loppuun jossa kuulen lapseni itkun ja kyyneleet tulevat onnesta eikä suunnattomasta surusta haluaisin nähdä tulevaisuuteen ettei minun tarvitse pelätä. Yritän luottaa tulevaan, kaikki tulee olemaan vielä hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)