Monesti on tehnyt mieli kirjoitella tänne mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi. Meillä vietettiin kahdet synttärit tässä kuussa. Isoveikka täytti 2- v koko perhe vietiin valkoisia ruusuja ja kynttilä haudalle, Siitä on muodostunut jonkinlainen tapa kun hautuumaa sijaitsee reitin varrella josta usein kuljemme.
Mun on kauhean vaikea olla vihainen tai katkera, koska saimme Sofian. En tarkoita tällä sitä ettäkö hän olisi paikannut menetyksen, mutta tilanne on se että minusta tuntuu jos surisin ja säälittelisin itseäni olisin pahoillani Sofian saamisesta. Totuus on kuitenkin että meillä ei olisi häntä jos esikoinen olisi syntynyt hengissä. En tiedä kauhean vaikea selittää tunteet ja ajatukset on ärsyttäviä. Joka päivä kuitenkin esikoinen on mielessä, nyt kun on huomannut miten lapsi kehittyy tulee usein ajateltua olisiko esikoinen tehnyt näin myös ja kun näen veljeni samanikäisen pojan ajattelen tuollainenko meidän poikakin olisi? Kyllä niitä vihantunteitakin vielä tulee hetkittäin mutta ne johtuvat yleensä vain jostain toisesta ihmisestä, välinpitämättömyydestä tai sanomattomuudesta omasta menetyksestä en ole niinkään kenellekkään vihainen. Tiedän että olen erilainen äiti, kaikki asiat joita on Alpon jälkeen tapahtunut ovat jättäneet minuun lommon, en uskalla Sofian kanssa tehdä kaikkea mitä muut tekevät olemme molemmat miehen kanssa varovaisia, joskus jopa liian. Siitä olemme yrittäneet päästä eroon että saisimme jotain luottoa tulevaisuuteen mutta se on vaikeaa.
Itku tulee vieläkin lähes päivittäin kun katson tyttöä ja mietin kuinka rakas hän onkaan sydän pakahtuu, olen pyrkinyt siihen etten hämmennä pientä mieltä. Sofia on reipas pikkutyttö. Sairaalasta lähtien meillä oli melko selkeä 3-4h rytmi nukuttiin ja syötiin, sitten vaivasi jonkin sorttinen refluksi joka ilmeni nieleskelynä 1-2h ruokailusta johon hän heräsi kun meinasi tukehtua. Alkuun olimme aivan kauhuissamme mutta neuvolassa vakuuteltiin että se rauhoittuu kun siirrymme kiinteisiin ja niin se sitten loppu kun soseet alkoi. Vauva-arki on ollut kyllä yhtä opettelua, sitä mukaan kun jotain ilmeni niin kokeilimme aina jotain uutta juttua. Kakka oli milloin vihreää milloin löysää milloin mitäkin ja ruokavaliota muuteltiin sen mukaan että taas sopi. Pitkän aikaa yöt oli rikkonaisia kunnes tajusimme lopettaa "iltapäikyt" meillä nukuttiin kolmet päiväunet ja viimeisiltä herättiin klo 18-19 niin yöhän oli sitten aivan kamala. Mutta niin siinä taas pähkäiltiin ja pari iltaa meni hieman kiukutellessa mutta yö korjaantui. Yösyöminen lopetettiin 10kk ja nyt n kuukausi ollaan nukuttu ilman heräämistä, siinä aloin maidon tilalla antamaan vesitilkan ja nyt ei vaadita enää vettäkään. Ilmankostutin on hurissut joka ilta kun Sohvi nukkuu ja itse olemme vielä hereillä, ei häiritse meidän äänet kun tasainen hyrinä kuuluu huoneessa.
Painoa oli nyt tänään 1-v neuvolassa 12 030g ja pituutta 77,5cm isompi kooltaan kun äiti ja iskä mutta pituus menee isin käyrällä joten ehkäpä tyttärestä tulee malli kun äitin pituus ei siihen hommaan riittänyt (ulkonäöstä puhumattakaan :) )
Kävely ilman tukea 11kk, se aiheutti öisin harmia välissä mutta nyt sekin on tasaantunut.
Semmoisia kuulumisia täältä, iloa ja surua sekaisin onneksi nyt iloa suurimmaksi osaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti