Joulu olikin yllättävän rankka paikka. Itku tulvahti yksi kaks ilman sen kummempaa syytä. En ole Alpoa miettinyt siten että mitä meillä olisi tai millainen poika hän olisi. Nyt kuitenkin ajatus väkisin ajautui aina siihen, niin meillä pitäisi olla 9kk vanha poika, meidän ensimmäinen joulu yhdessä. Nyt vietimme joulun kahdestaan en jaksanut lähteä katsomaan sisarieni lapsia eikä appivanhemmatkaan napanneet.
No elämään ei voi vaikuttaa ja joulu sai minut taas ymmärtämään sen mitä meillä kuitenkin on vaikka surua onkin tämä vuosi ollut.
Melko hyvin olemme miehen kanssa selvinneet kuluvasta vuodesta vaikka raskas taival tämä on ollut enkä ajattele että tämä tähän loppuisi. Se että Alpo esikoisemme puuttuu aina ja ikuisesti elämästämme on läsnä, sitä muistoa ei kukaan voi pyyhkiä enkä niin haluaisikaan. Alpo on poika jota rakastettiin niin kovin jo ennen syntymää ja hän sitoi meidät yhteen entistä kovemmin. Näin miehestäni sellaisen puolen jota en ole ennen tiennyt olevan ja osaan arvostaa rakasta miestä vieläkin enemmän.
On ollut hyvä huomata että katkeruus ei ole tullut pysyväksi, olen vihainen elämälle ja kaikille huolimattomille ihmisille mutta en katkera, enkä kateellinen olen onnellinen kaikesta huolimatta ja osaan nauttia näistä päivistä ja hetkistä vaikka olen surullinen. Oman lapsen menetys on sellainen asia joka muuttaa maailman, sitä on vaikea selittää mutta kaikki ne asiat jotka on olleet elämän perustana häviää, elämästä tulee epäreilu ja missään ei ole järkeä kaikki on turhaa, se on ollut vaikeaa hyväksyä että tässä olisi elämässä olisi tämän jälkeen jotain järkeä tai ehkä oikeastaan mitä väliä millään on koska mikään ei ole pyhää ja kaikki häviää kuitenkin....
Minun arvomaailma on kokenut kolauksia nyt muutenkin enemmän ja vähemmän ja olen aika väsynyt olen huomannut että ihmiset jotka ovat olevinaan jotakin eivät kuitenkaan sitä ehkä ole ja että minulta oletetaan ja odotetaan jotakin mitä en jaksa antaa. Helmikuussa tulee vuosi täyteen 1- vuotis synttärit, en ikinä tule unohtamaan sitä tunnetta jota en halua koskaan uudestaan kokea se tunne kun tiedät että sisältäsi on elämä kuollut, pelkään tulevia viikkoja, mutta en suostu luovuttamaan enkä antamaan surulle otetta nyt mennään taas eteenpäin surun kanssa käsikkäin, pidän ajattelun minimaalisena ja keskityn vauhtiin.
Vuosi 2013 tulee olemaan varmasti hyvä, käänteisen ajattelun mukaisesti 13 on onnen numero ja siihen luotan
Parempaa Uutta Vuotta 2013 kaikille enkeleiden isille ja äideille meitä on tullut vuonna 2012 liikaa uusia.
tuttavapariskuntani on lapseton. he ovat noin 40v ja haluaisinkin kysyä sinulta miten lähestyä heitä mahdollisimman hienotunteisesti, jotta saisin tietää ovatko he tavallisesti vai tahattomasti lapsettomia? miten siis lähestyä lapsetonta pariskuntaa kun itselläni on kuin ihmeen kaupalla suotu tämä ihme. en halua mitenkään loukata heitä enkä puhua lapsestani mikäli he kärsivät lapsettomuudesta. toivottavasti en loukkaa tällä kysymyksellä ketään. siitävaan puhutaan paljon että lapsettomuudesta kärsivien kanssatäytyy olla todella varovainen ja lähes mikä tahansa voi loukata onhan kyseessä heidän koko elämäänsä laajasti hallitseva asia monissa tapauksissa
VastaaPoistaHeippa Anonyymi, olen pyöritellyt mitä sinulle vastaisin mutta en usko että olen oikea henkilö siihen. Itse olisin joskus arvostanut sitä jos minulta olisi kysytty miksi teillä ei ole lapsia minua satutti enemmän se kun sitä spekuloitiin meidän selän takana. Meitä ihmisiä on erilaisia ja jos lapsettomuus on "tahatonta" voi se olla kovakin pala joten en osaa vastata sinulle. Tähän kysymykseen voi varmasti vain sellainen ihminen kertoa oman kokemuksen joka on kokenut asian. Itse olin "vapaaehtoisesti" lapseton joten minulla ei ole harmaintahajua siitä todellisuudesta voin vain kuvitella ja tiedän että se ei varmastikkaan ole puoliakaan totuudesta.
Poista