Otan tämän aiheen nyt pohdintaan koska se on mieltäni painanut. Olen miettinyt että jos tulen uudestaan raskaaksi niin miten toimin. Osaisinko olla vaan ja nauttia, olla pelkäämättä. Olen ajatellut että en suostu pelkäämään mutta toisaalta en tiedä kestääkö pääni normaalia käytäntöä. Toisaalta koska raskaus itsessään meni hyvin niin onko minulla mitään pelättävää? mitä minun pitäisi pelätä? Karu fakta on kuitenkin se että vaikka kävisin neuvolassa/sairaalassa vähän väliä niin onko mitään tehtävissä?
Alpoa kun aloin odottamaan kerroin heti testin tehtyäni ensin siskolleni, en edes vielä miehelleni koska en tiennyt miten asian kertoa. Sitten kerran kun töistä tulimme kotiin tokaisin miehelleni että kuule nyt vähän näyttäisi että meille tulee vauva =) ja se oli siinä. Nyt luulen että kertoisin heti ensimmäisenä miehelleni joka sanoi minulle että kenellekkään ei kerrota ennen kuin vauva syntyy ja sitten olisin kuin tulisilla hiilillä. Se on ärsyttävä spekuloida jotakin mitä ei tiedä se on joka asian kanssa sama juttu. Sitä kuvittelee/ luulee että joku asia on jotenkin ja yrittää asennoitua siihen ja sitten kun se tapahtuu niin ei siihen ollutkaan varautunut.
Minuä ärsyttää myös se että ensimmäisessä odotuksessa minulla ei ollut pelkoja, en pelännyt keskenmenoa enkä todellakaan kohtukuolemaa ja nyt minulla jyskyttää kaikki nämä asiat päässä. Mikään ei ole kamalampaa kuin pelätä asiaa johon et voi vaikuttaa. Toisaalta haluaisin että olisin yhtä rento ja luottavainen kuin Alpon odotusaikana jos se vaan on mahdollista. Mutta se on asia jonka tietää sitten kun se tapahtuu.
Ahdistus on myös lisääntynyt, olen ahdistunut sitä mukaan enemmän kuin tietoisuuteni lisääntyy, olen surullinen ja ahdistunut muiden puolesta. Minä toivoisin ettei meidän joukko lisääntyisi, mutta niin se vaan pysyy tasaisena virtana, ja se asia on saanut minut huomaamaan surullisen todellisuuden, todellisuuden joka tekisi mieli huutaa kaikille pallomahoille ja josta olen aika-ajoin vihainen, miksi meille kävi näin ja sinä saat vauvasi pitää. Se on kamalaa kun ajatukset on ristiriitaiset.. tätä ei toivoisi pahimmalle vihamiehellekkään mutta sitten on se puoli joka on äärettömän vihainen onnellisille odottajille. Se on kamalaa kun huomaat ajattelevasi jotain joka on niin jostain tuolta mustanmielen puolelta että oikein itseä alkaa pelottaa. Mutta ei pidä antaa katkeruuden ja vihan syödä mieltä.
Odotan kovasti Heinäkuuta, heinäkuussa tapahtuu asioita. Minä täytän esimerkiksi 30-v, en vielä tiedä järjestänkö mitään erikoisia juhlia, ehkäpä vain lähimmät henkireikäni =) , Ensikuussa tapahtuu myös jotain muuta, siitä ehkäpä myöhemmin jos kaikki menee niinkuin pitää. Pyysin miestäni että jos lähtisimme Pariisiin juhlimaan koska emme ole käyneet missään Suomen rajojen ulkopuolella, ja se Urpo vitsikkäästi vastasi "Joo mennään vaan Paraisille...." on siinä mulla kanssa romanttinen ukko-kulta. Mutta ehkäpä sitten pääsen Paraisille jos sellainen paikka suomesta löytyy kyllä se mulle kelpaa tyydyn vähään =).
Mutta nyt pikkumiehelleni pilven reunalle kauniita unia, olet äitin mielessä päivittäin <3 kaipauksena siellä mistä sinut vääryydellä vietiin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti