Olen pitänyt tarkoituksella tämän salaisuutena ja pahoittelen teille rakkaat ystäväni jotka luette tämän nyt tästä, etten ole itse tätä kertonut. Toivon että ulkomaailma ei saa tietää joten pysykööt muutaman kuukauden vain blogimaailman tietona, toivottavasti. Tämä on kauhean ristiriitaista koska tunnen kamalaa syylisyyttä että meillä odotetaan pikkusisarusta Alpolle. Se että tulin nopeasti raskaaksi tuntuu epäoikeuden mukaiselta, hassu tunne kun ei osaa olla ylpeä ja onnellinen siitä. Minulla on pahamieli, koska tiedän että toiset joutuvat kamppailemaan usean kuukauden, vuosia tai joutuvat luovuttamaan. Siksi tunteet on kovin ristiriitaisia.
Olen jo ylittänyt nuo "vanhat etapit" joita ei tässä raskaudessa sitten ole ollutkaan. Jokainen päivä on pelkoa täynnä, rakenneultrassa kätilön mielestä vauvan paino heitti 100g alakanttiin, jouduimme tihennettyyn seurantaan, mutta pelko siitä että kaikki ei ole nyt hyvin hiipi takaraivoon. Toistaiseksi pikkuinen on matkassa mukana. Tämä Blogi käsittelee vain surua minusta ei ollut asiallista kirjoittaa uudesta odotuksesta tänne sen enempää haluan säilyttää tämän terapiaistuntona ja jos jotain kiinnostaa odotuksesta lukeminen se löytyy http://uusiodotus.blogspot.fi/ mutta siitä ei sitten täällä sen enempää tämän jälkeen.
Se että minusta tuntuu että minun täytyy perustella miksi olen uudestaan raskaana, että en ole vielä toipunut poikamme kuolemasta hänen ihanasta odotuksesta, miksi minun pitää tuntea se tuska mutta samalla olla kiitollinen. Miksi en voi vaan olla kuten ennen, miksi minulta kysellään joko nyt luotan tähän raskauteen.
En ehkä ole henkisesti valmis, olen ihmisraunio, väsynyt en hehku kuitenkin olen onnellinen vaikka pelkään joka päivä, en valita olen kiitollinen. Toivon ettei minun tarvitsisi surra uudestaan mutta kukaan ei voi antaa minulle varmuutta.
Pientä miestäni kamala ikävä ensi viikolla 9kk
Vaikka olenkin kateellinen ja katkera maailmalle (olisi väärää väittää muuta), toivon ihan oikeasti että nyt pääsette loppuun asti. Minusta sinun kuuluu saada tietää millaista se on. Ne yöheräilyt ja pienen vauvan tuhinat. Uskon, että nyt saatte sen onnellisen lopun. Voimaa.
VastaaPoistaHei Taas! :)
VastaaPoistaToivon kaikkea hyvää teidän puolesta. Pistän kätöset yhteen ja toivon niin kovasti teille kaikkea hyvää. Itsekkin niin kovasti toivoisin taas raskaaksi tulemista. Mutta myös samalla hiipii pelko siitä, toistuuko painajainen? Jos taas menetän lapseni. Minulle sanottiin että hyvä olisi vuosi rauhassa surra ennenkuin yrittää toista. Mietinkin noita lääkäreiden sanoja, että sittenkö se suru häviää, no ei taatusti. Esikoisemme syntyi kiirellisellä sektiolla, niin sekin pitäisi ottaa huomioon. Mutta niin kovin toisin tervettä, elävää lasta! Mutta olen kyllä onnellinen teidän puolesta vaikka isken täällä päätä seinään ja kiroa tätä paskaa maailmaa. <3
Kiitoksia molemmille, ja voin sanoa että tiedän tunteen. Vaikka olen melko pitkällä ja pitäisi olla jo luottavainen en siihen pysty. Juuri viikko sitten tuo eräs "sukulainen" sai tytön ja tämä toinen tuttu pojan niin kyllä se pahalta tuntuu. Se tuntuu sairaalta kun on omaa luontoa vastaan olla vihainen jostain joka ei ennen kiinnostanut pätkääkään. Kyllä voin sanoa että olisi ollut ehkä järkevää odottaa hieman kauemmin mutta jotenkin sitä jäi sellainen pakonomainen tarve vielä onnistua. Alkuun olinkin tosi luottavainen ja ajattelin että skarppaan enkä hermoile mutta ei se onnistu, pelottaa niin sairaasti. Kyllä minäkin kiroan paskaa maailmaa harvasa päivä, vaikka olen onnellinen tästä pikkuihmeestä niin silti olen vihainen tapahtuneista. Ajattelinkin nyt seuraavalla kerralla neuvolassa sanoa tälle tätsylle että sulla ei ole harmainta hajua mitä käyn läpi, olen ihmisraunio ja lasken päiviä, viikkoja ja pelkään että huomenna kaikki on pielessä... vaikka en halua. Voimia myös teille olette ajatuksissa. Mikään ei poista näitä arpia, enkä usko että niinkään lieventääkään mutta täytyy yrittää nauttia hyvistä asioista ja ihanista muistoista.
PoistaHeippa,
VastaaPoistaIhana lukea, että olet raskaana. Ymmärrän, että vaikka oletkin kiitollinen raskaudesta, niin miten paljon on pelkoa.
Mä en ajattele, että pitäisi odottaa joku aika, että voi yrittää uudelleen. Eikö se aika ole juuri se, mikä itsestä tuntuu oikealta. Itsellänikin vain olo, että uusi onnistunut raskaus veisi edes osan peloista pois.
Paljon, paljon positiivisia ajatuksia ja onnea täältä minulta teidän odotukseenne. HAL.
Rakas Mimmu!!
VastaaPoistaTuttuja ajatuksia pyörität mielessäsi,myös itse pohtinut samaa vaikkakin erityylisten asioiden edessä.
MUTTA MUISTA, että meille kaikille annetaan tässä elämässä erilaiset elämän taakat kannettaviksi ja erilaiset "juhlat juhlittavaksi". Ei mitenkään voi ajatella että kaikkilla kaikki menisi samalla lailla, eikä niin pidäkkään mennä. Esim. kuten tiedät, mulla on 4 lasta, oilen niistä äärettömän onnellinen ja he ovat minulle elämäni tärkeimmät aarteet, mutta en silti pode huonoa oloa siitä että jotkut aikuiset eivät saa koskaan lapsia vaikka yrittäisivät vuositolkulla kalliine ja raskaine hoitoineen yms.
Eikä tässä elämä nyt ruusuilla tanssimista ole vaikka 4 tervettä lasta on syntynytkin, elämä on muutoin potkinut aika rankasti päähän 32 vuoden aikana, mutta en silti ole myöskään katkera tai vihainen heille joilla on oma äiti elossa ja näin ollen myös lapsilla rakastava mummi, mun kohdalla se mummi katselee meidän elämää pilvien päältä.
Tää on taas niitä vaikeita asioita mitä on hankala selittää mutta viellä hankalampi kirjoittaa, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
Mun mielestä jokaisen täytyy koittaa olla onnellinen silloin kun on jotain mistä voi olla onnellinen. Vaikkei se helpoa aina olisikaan.
Rakkain terveisin Tuula
Kiitos Tuula, kyllähänme olemme tästä puhuneet niin monet kerrat mutta tiedän että sinä tiedät että millainen minä olen. Märehtijä murehtija. Olen kyllä löytänyt tämän itsekkään puolen ja nyt tuntuu että annan kaikille samalla mitalla takaisin.... Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan =) Olen jopa harkinnut sairaslomalle jäämistä kun tuo hermo meinaa nyt kiristyä harvasapäivä..
Poista