Saman päivän yönä kun poikamme sydänäänet olivat hiljentyneet etsin googlesta hakusanoilla "vauva kuoli kohtuun" "Fetus Mortus" siinä kaksi sanaa toisen kuulin lääkäriltä ja toisen keksin kun mietin mitä etsin... Löysin heti tietoa kohtukuolemasta ja sivustoja jotka kertoivat siitä. Liityin erilaisiin ryhmiin joissa voin keskustella samankokeneiden kanssa. Alkuun se helpotti kun huomasi ettemme ole ainuita tässä maailman kaikkeudessa asian kanssa vaan monia on ollut meitä aikaisemmin ja sain siitä voimaa. Nyt minusta tuntuu että ahdistun enemmän kun liittyjiä tulee kokoajan lisää ja tämä puoli on niin synkkä. Lapsen kuolemasta harvoin uutisoidaan mediassa jollei siihen ole liittynyt jotain muuta, ja nyt kun huomaan kuinka paljon sitä surua on masennun joka kerta kun huomaan jälleen yhden perheen lisää johon tämä suunnaton suru on osunut.
Tuntuu kuin kaikki olisi välillä kristallinkirkasta miksi näin kävi ja välillä iskee epätoivo eikä ymmärrä ollenkaan. Olen hyväksynyt elämässä olevat kaikki puolet niin ilot kuin surut ja tiedän että elämässä ei mikään ole varmaa ei koskaan. Se etten osannut tätä aavistaa tuntuu pahalta mutta toisaalta aavistin... vaikea selittää. En ole koskaan tottunut tekemään itsestäni numeroa ei minulla ole niin väliä minä kestän mutta joskus tuntuisi helpommalta luovuttaa mutta se ei olisi elämää. Kun tulin sairaalasta kotiin ja vanhempani tulivat käymään, isäni oli ostanut minulle kaksi kukkaa koska ei tiennyt kumpi minua miellyttäisi enemmän, äitini suuttui isälle koska minun isälläni on tapana "vähätellä" asioita pahoina hetkinäkin se heittää vitsiä ja tiedän ettei kaikki sitä ymmärrä. Minä tunnen kuitenkin isäni ja sen mitä sen kaiken huonon huumorin takana on, siellä on Leijona joka suojelee lapsiaan mutta silloin kun hän ei siihen pysty hän yrittää opettaa selviämään elämän pahoista kuopista, häneltä olen perinyt tämän positiivisen elämänasenteen ja sen että kaikki mikä tulee elämässä vastaan kuuluu tähän matkaan eikä niistä saa lannistua, on heitettävä välillä vitsiksi vaikkakin se vituttaisi.Äitini ei sitten taas koskaan ole ymmärtänyt sitä ja hänelläkin on taustalla 4 keskenmenoa joista yksi melko myöhäinen,hän vaan ei koskaan ole niistä puhunut hänelle se on jotenkin häpeällistä, 80- ja 90- luvulla ei vielä näistä asioista puhuttu, nyttenkin nämä ovat tabuja joita sattuu mutta moni kuvittelee että silloin kun se sattuu on vauvassa ollut joku vika ja se on väärää tietoa.
Vertaistukipalstat ja ryhmät ovat korvaamattomia jokainen meistä ammentaa tietoa alkutaipaleella enenmmän tai vähemmän, on taustalla tai osallistuu. Myös blogit ovat olleet hyvä kanava, me kaikki olemme erilaisia vaikkakin samassa tilanteessa. Kiitos myös että on oikeita ystäviä olemassa jotka ovat jaksaneet kuunella minun purkautumistani.
Olen ennenkin puinut tätä asiaa..
Keskustelin eilen hyvän ystäväni kanssa ja puheisiin tuli mitä silloin sanoa jos on joku jolle käy näin. Minua on suunnattomasti raivostuttanut kun toiset ihmiset sanovat että tietää miltä minusta tuntuu.. olen minäkin saanut keskenmenon tai olette nuoria voitte tehdä uuden... Minulle sanoi mieheni kummitäti juurikin noin ja nyt mulle tuli joku dissaus juttu häntä kohtaan, en halua nähdä häntä. Mua ärsyttää, hän ei tiedä miltä minusta tuntuu eikä uutta Alpoa voi tehdä, jos meille lapsi siunaantuu hän ei ole Alpo, hän ei ole esikoisemme, hän ei ole mikään korvike. Mikään ei voi viedä pois sitä mitä olemme kokeneet eikä lievittää sitä, enkä sitä haluakkaan.
Niin ihmiset päästelevät kaikenlaisia perhosia suustaan tarkoittamatta välttämättä sillä yhtään mitään sen tähteellisempää, ja tässä niitä sitten joutuu vaan ottamaan vastaan hammasta purien. Olen sitä mieltä että jos et oikeasti tiedä mistä puhut niin on parempi olla hiljaa tai keksiä jotakin joka ei satuta sen vastaanottajaa. Se on kumma kun en yleensä ole suuttunut kenellekkään enkä alkanut vihaamaan ketään sen tähden mitä on sanonut, niin nyt mulla on sellainen olo et ei vois laittaa kaikki sillat poikki... mut katsellaan.
Niin no saatan toistaa itseäni, mutta sellaista se on taas vaihteeksi täällä ja tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti