26.03.2012 - 13:41
Viikonloppuna oli veljenpojan ristiäiset. Ajattelin että olen vahva ja pystyn olemaan tilaisuuden ajan. Ensimmäinen virsi 218 sai jo kyyneleet valtoimenaan tulvimaan. Oli pakko siirtyä pois kirkkoriviltä.
En ole vahva ja vaikka kuinka haluaisin on tapaus muuttanut minua, olen vain tyhjä kuori vailla sisältöä. Oman lapsen menetys saa aikaan sen että kehoon tulee omituinen vaikeasti selitettävä ilmiö älytön tyhjyys. Kaikki se millä ennen oli jotain arvoa tuntuu nyt arvottomalta, töihin pitäisi yrittää keskittyä mutta en saa siitä mitään irti. Sanoin miehelleni eilen että mitä me olemme ennen tehneet, telkkarin tuijotus tuntuu niin tylsältä. Kun 8,5kk ehti ajatella valmiiksi elämää niin nyt en ymmärrä mitä minun / meidän pitäisi tehdä? Mistä saan sisältöä elämään kun kaikki tuntuu niin vastenmieliseltä ja turhalta.
En tiedä miten tästä tyhjyydestä noustaan vaikka kuinka yritän nauttia vanhoista "mukavista" asioista ei niitä kiksejä meinaa tulla, hymyilen naamalla mutta sisällä ei tunnut siltä.
No täytyy mennä virran mukana,ehkäpä joku päivä löydän sen minkä olen kadottanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti