sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kaikenlaista

04.03.2012 - 20:33 

Eilen oli rakkaan Enkelimme uurnan lasku. Tuntuu että kuukausi on mennyt vauhdilla, tasan kuukausi sitten hyvästelimme pikku miehemme. Oikea laskettuaika olisi ensi viikolla, tuntuu niin väärältä miksi näin piti käydä? Olen miettinyt tätä kohtukuolemaa ja katsellut netistä miten paljon siitä löytyy tietoa. Olen yllättynyt tiedon vähyydestä ja siitä millaisia harhakuvia ihmisillä on, tosin sekaan mahtuu myös aivan älyttömiä juttuja joissa ei ole mitään järkeä. Itse kuulun siihen ryhmään joka olisi halunnut tietää asiasta jo neuvolassa, en minä stressaa tulevasta mutta minulle ei kukaan kertonut että vauvan liikkeitä pitää tulla tietty määrä tunnissa. Niin joku voi ajatella että pönttö no tottakai pitää tarkkailla sehän on päivänselvää, niin tottakai se on päivänselvää mutta se että niitä pitäisi olla 50-100 tunnissa oli tieto jonka luin vasta netistä. Neuvolassa ei kerrota mitään pahoja asioita, siellä painotetaan sokerirasituskoetta, imettämistä yms mutta kukaan ei sanallakaan mainitse että tälläinen on mahdollista. On kuitenkin faktaa että jollekkin se osuu joka vuosi n 200 tapausta ja suurin osa heistä on sellaisia joille se sattuu ensimmäisen kerran. Sellaisia kuten me joille kaikki on uutta ja ihmeellistä eikä ole kokemusta vielä mistään. Niin meitä tulee kokoajan lisää, se on murheellista en toivoisi kenenkään kokevan tätä tyhjyyttä, vääryyttä ja se ettei olisi ollut mitään syytä poikamme oli täydellinen.

Minua on myös ahistanut eräs nykyisin hyvänpäiväntuttu ennen olimme hyviäkin ystäviä. Hän on yli 30-v yhden lapsen eronnut äiti, uuden miehen kanssa seurustellut n 1v. Tämä ihminen sanoi esikoisensa jälkeen että ei enää koskaan lapsia ja nyt hän pohtii abortin tekoa. Hän halusi antaa uudelle miehelle lapsen koska mies niin pitää lapsista, sitten mies ei olisikaan vielä halunnut, ja sitten he päättivät että ok tulkoon ja nyt sitten taas että pitäisikö keskeyttää? Yksi syy on myös tähän että ei ole kuulema varma voisiko hän rakastaa uutta vauvaa koska rakastaa esikoistaan niin paljon. Hmmmm.. Minulle on aivan sama mitä tekee idiootti kuin idiootti, hän lähetti minulle enkeliriipuksen kun kuuli meidän tapauksesta.. tuntui melko tekopyhältä. Me jouduimme hautaamaan kauan toivotun esikoispojan ilman mitään järjellistä syytä ja tämä toinen vaan mennä porskuttaa eikä edes ole varma haluaako lasta. Laitoin viestiä että eiköhän tuossa iässä pitäisi jo tietää mitä elämältä haluaa ja laitoin enkeliriipuksen viestin mukaan. Lisäsin vielä että teidän vauva tarvitsee tätä enemmän kuin meidän. Joo joku voisi pitää mua melko kusipäisenä mutta olen tuntenut ja tukenut tuota ihmistä yli 10v saamatta koskaan häneltä tukea silloin kun olisin tarvinnut. Et voi käskeä ihmisiä miten heidän tulisi elää, mutta onneksi ne ihmiset voi valita joiden kanssa haluaa elää.

Nyt olen aloittanut uuden elämän asenteen, minulta ei enää sympatiaa tipu jos itse aiheuttaa omat ongelmat. Elämä on epäreilua, mutta nyt tämän kanssa täytyy oppia elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti