13.04.2012 - 19:03
Olen yrittänyt olla posittivinen ja iloinen vanha minä. Se on kuitenkin vaikeaa kaikki se minkä menetimme kalvaa minua päivittäin. Voin näyttää ulospäin että kaikki on niikuin ennen, osaan olla puhumatta pikkumiehestä tai miltä minusta tuntuu, koska huomaan ihmisten naamoista että vanha virsi ei enää jaksa... Edelleen olen etsimässä syytä, syy tälle kaikelle täytyy olla jossakin ja kun tarpeeksi kaivan sieltä se löytyy. Tukostaipumuskoe on ensi tiistaina ja tuloksia saa taas odotella kuukauden, tässä vaiheessa kuukausi tuntuu loputtoman pitkältä ajalta. Toivoisin että sieltä löytyisi syy mummolta saaduissa geeneissä olisi vika sitten olisin helpottunut ja vihainen koska olen käynyt lääkärillä jalkavaivojen takia ja lääkäri totesi että ei siellä jaloissa mitään isoja suonia mene...... taisi olla joku valelääkäri. No kaikki tuo on spekulointia siihen saakka kunnes toukokuussa kuulen tulokset.
Olen pohtinut tulevaisuutta ja se pelottaa. Olen lukenut paljon kertomuksia joissa elämä voittaa kohtukuoleman jälkeen mutta kaiken uudestaan eläminen ja kaikki se epävarmuus se pelottaa.
Mielialat vaihtelee aivan kamalasti, ylös ja alas sillä ei ole mitään kaavaa eikä siihen voi vaikuttaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti