Jos joku sattuu eksymään tänne niin voi ihmetellä että kaikki tekstit ovat samalla päiväyksellä mutta se johtuu vain siitä että minulla oli blogi helmikuun alusta Vuodatuksessa mutta en pitänyt siitä joten vaihdoin blogin tänne ja tekstit ovat kopioitu sieltä. Haluaisin myös kertoa sen verran että jos tänne eksyy joku joka joutuu kohtaamaan äitejä ja isiä jotka jakavat saman kohtalon, pahinta mitä voi tehdä on esittää että mitään ei olisi käynyt minun kohdallani olen ollut pettynyt mieheni sukulaisiin joiden mielestä en raskaana ole ollutkaan, joten ei tarvitse välttämättä sanoa voi ottaa kiinni ja rutistaa antaa jonkinlainen empaattinen ele. Koska minun elämässä on suru läsnä joka päivä, kauhistun ihmismassasta ja pienistä poikavauvoista, mietin jokapäivä mitä menetimme ja miksi. Minulle asia on tosi se on mullistanut elämäni eikä se ole vähäpätöinen. Lapsien saaminen on lahja ei itsestäänselvyys ja hän joka ei ole menettänyt ei tiedä miltä tuntuu elää tämän kanssa joka ikinen päivä niin kauan kuin henki pihisee.
Lääkäri soitti viimeviikolla, tukostaipumusta ei minulla ole joten pikkumiehen kuolema jäi mysteeriksi. Toisaalta on huojentavaa mutta toisaalta sitä olisi halunnut jonkun syyn. Nyt minulle on tullut jonkunlainen yliannostus kaikkea, kaikkia tunteita ja surua joten luulen etten kamalasti kesän aikana käy tänne kirjoittelemassa. Katsellaan syssymmällä uudestaan mitä silloin on meneillään sen näkee silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti